World Championship Wrestling

WCW, eli World Championship Wrestling, oli ensin NWA:n, sitten Ted Turnerin omistuksessa oleva painipromootio. WCW nousi lopulta USA:n toiseksi suureksi promootioksi, ja johtikin World Wrestling Federationiä katsojaluvuissa vuosina 1996–1998. WCW kuitenkin hiipui, ja lopulta Ted Turner pani sen myyntiin vuonna 2001, jolloin WWF osti sen. WCW:n tuhosta on kiistelty paljonkin painifanien keskuudessa, ja syitä väitetäänkin olevan useita. Kuuluisimpia syitä ovat muun muassa:

  • nWo (new World order) -ryhmittymän ylikäyttäminen.
  • Vince Russon bookkaukset.
  • David Arquetten mestaruuskausi.
  • Liiallinen ja turha rahantuhlaus.
  • Creative Control -painijasopimukset, joiden avulla samat henkilöt olivat ns. "huipulla" melkein WCW:n loppuajan.
  • Uusien ja omatekemien tähtien puuttuminen.
  • WCW:n backstage-politiikka.
  • Finger Poke of Doom (Hogan ja Nash ottelivat WCW-mestaruudesta, mutta ottelu loppui lyhyeen, kun Nash kaatui tahallaan Hoganin sormeniskusta ja antoi mestaruutensa mennä. Tämän jälkeen nähtiin vielä new World orderin uudelleenryhmittyminen, ja nWo hakkaamassa WCW:n uutta sukupolvea edustava Goldberg).


Kuuluisimpiakenen mukaan? showpainijoita ja esiintyjiä WCW:ssä:

  • Hulk Hogan
  • Bill Goldberg
  • Randy Savage
  • Chris Jericho
  • Kevin Nash
  • Bret Hart
  • Rey Mysterio
  • Ric Flair
  • "Stunning" Steve Austin
  • Scott Hall
  • Lex Luger
  • Sting
  • Diamond Dallas Page
  • Dennis Rodman[1]
  • Sid Vicious
  • Scott Steiner
  • Booker T
  • Hardcore Hak (Sandman)
  • Jeff Jarrett
  • The Giant (Big Show)

Lähteet

  1. "Dennis Rodman Biography", CelebrityWonder.com, luettu 22.1.2007.