Silkkiuikku

Silkkiuikku
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Silmälläpidettävä [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Uikkulinnut Podicipediformes
Heimo: Uikut Podicipedidae
Suku: Silkkiuikut Podiceps
Laji: cristatus
Kaksiosainen nimi

Podiceps cristatus
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

  Silkkiuikku Wikispeciesissä
  Silkkiuikku Commonsissa

Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK
Silkkiuikku.

Silkkiuikku (Podiceps cristatus) on uikkujen heimoon kuuluva töyhtöpäinen vesilintu.

Koko ja ulkonäkö

Silkkiuikulla on pitkä kaula ja pitkä, ohut nokka. Kaula ja pää ovat valkeat edestä ja ruskeat takaa. Poskessa on oranssi läikkä ja päässä harja. Soidintanssi on näyttävä. Linnun pituus on 46–51 cm[3], siipien kärkiväli 59–73 cm ja paino 1 300–2 000 grammaa.[4]

Silkkiuikun ääni: kakisteleva ”käk-käk-kä-kä-kä-kä-kä”, käheä parkuna ”köö-köö-köö” ja porsaan huutoa muistuttava röhkinä.

Vanhin suomalainen rengastettu silkkiuikku on ollut 6 vuotta 5 kuukautta 8 päivää vanha.[5] Euroopan vanhin on ollut venäläinen, 19 vuotta 3 kuukautta.[6]

Levinneisyys

Silkkiuikku pesii Euroopan ja Aasian järvissä ja vähäsuolaisilla merialueilla. Se muuttaa Länsi- ja Etelä-Euroopan rannoille sulan veden perässä. Etelä- ja Keski-Suomessa silkkiuikku on paikoin yleinen, Lapissa harvinainen. Lajin pesimäkanta Suomessa on noin 50 000 paria, Euroopan noin 300 000, Venäjän 100 000–1 000 000 ja Turkin 1 000–10 000 paria.

Lisääntyminen

Silkkiuikun pesä on kelluvalla lautalla. Munia on 3–6 kappaletta, ja niitä haudotaan 25–29 päivää. Poikasten kuoriuduttua emo ruokkii niitä kaksi viikkoa ja kuljettaa poikasia selässään.

Kesäpukuinen silkkiuikku.
Silkkiuikun munia.

Ravinto

Silkkiuikku syö kaloja, enimmäkseen särkiä, sekä selkärangattomia kuten etanoita ja kovakuoriaisia.

Lähteet

  1. ↑ BirdLife International: Podiceps cristatus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.6.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 569. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.8.2021).
  3. ↑ Lars Jonsson: Euroopan linnut, s. 40. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2668-4.
  4. ↑ Silkkiuikku, Podiceps cristatus luontoportti.com. Viitattu 4.5.2016.
  5. ↑ Lintujen ikäennätykset Luomus.fi. 27.5.2011. Viitattu 8.3.2016.
  6. ↑ Longevity list Euring. Viitattu 8.3.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Luontoportti: Silkkiuikku (Podiceps cristatus)
  • Laji.fi: Silkkiuikku (Podiceps cristatus)
  • ITIS: Podiceps cristatus (englanniksi)
  • Silkkiuikku Yleisradion viikon luontoäänenä
  • Lammi, Esa 1989: Saariston haasteet ja uikkujen vastaukset. Johan Ulfvensin väitöskirjan esittely. - Lintumies 3/1989 s. 124–126. LYL.
  • Ulfvens, Johan 1988: Comparative breeding ecology of the Horned Grebe Podiceps auritus and the Great Crested Grebe Podiceps cristatus: archipelgo versus lake habitats. - Acta Zool. Fennica 183: 1–75.
  • Ulfvens, Johan 1989: Offshore breeding in the Great Crested Grebe Podiceps cristatus: two offshore areas examined in relation to an inshore area in western Finland. - Ornis Fennica 66: 112–116.
  • Väisänen, Risto A., Lammi, Esa & Koskimies, Pertti (1998): Muuttuva pesimälinnusto. Keuruu: Otava. ISBN 951-1-12663-6
  • Silkkiuikku Lintukuva-verkkopalvelussa

 

Taksonitunnisteet