Peter McLaren

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Peter McLaren

Peter McLaren (s. 2. elokuuta 1948 Toronto) on kanadalainen kasvatustieteilijä, joka toimii professorina (Distinguished Professor in Critical Studies) Chapman-yliopistossa Kaliforniassa.

Aiemmin hän oli Kalifornian yliopiston (Los Angeles) kasvatustieteen professori 1993-2014. McLaren teki 1970-luvulla opetustyötä köyhien asuinalueella synnyinkaupungissaan. Vuonna 1983 hän väitteli tohtoriksi Toronton yliopistossa, ja sai kasvatustieteen lehtorin paikan Brockin yliopistosta. 1980-luvun puolivälissä McLaren muutti työskentelemään Yhdysvaltoihin ohiolaiseen Miami University -yliopistoon yhdessä Henry Giroux’n kanssa.

McLaren on luennoinut lukuisissa yliopistoissa kaikilla mantereilla ja kuuluu kriittisen pedagogiikan johtaviin teoreetikoihin maailmassa. Hänen tieteellinen tuotantonsa kattaa neljä tutkimusaluetta: kriittisen pedagogiikan, kriittisen etnografian, kriittisen teorian ja monikulttuurisen kasvatuksen. McLaren on kirjoittanut ja toimittanut kymmeniä useille kielille käännettyjä teoksia. McLaren on Royal Society of Arts and Commercen jäsen ja saanut vuonna 2002 Chapman yliopiston myöntämän Paulo Freire-palkinnon tutkimus- ja opetustyöstään, joka on edistänyt sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tutkimusta ja toteutumista. Vuonna 2004 McLaren vihittiin Lapin yliopiston kunniatohtoriksi (ks. http://www.ulapland.fi/home/vies/promootio2004/indeksi.htm). Samana vuonna Moskovan sosiaali- ja taloustieteiden yliopiston (Moscow School of Social and Economic Sciences) järjestämä kansainvälinen arviointi nimesi McLarenin teoksen Life in Schools maailman kahdentoista merkittävimmän kasvatusteoreettisen tutkimuksen joukkoon. Muita nimiä olivat muun muassa John Dewey, Ivan Illich ja Paulo Freire.

McLarenilta on suomennettu tekstejä Tapio Aittolan ja Juha Suorannan toimittamaan kokoelmaan Giroux, Henry McLaren, Peter, Kriittinen pedagogiikka (Vastapaino 2001). Vuonna 2009 kasvatustieteen päivillä Tampereella julkaistiin Che, Freire ja vallankumouksen pedagogiikka (Like 2009), joka on suomennos vuonna 2000 ilmestyneestä Che Guevara, Paulo Freire, and the Pedagogy of Revolution -teoksesta.

McLaren on vieraillut Suomessa useaan otteeseen muun muassa avaten Tampereen yliopiston yhteydessä toimivan Paulo Freire tutkimuskeskuksen 2007 ja luennoiden kriittisen pedagogiikan kesäkoulussa Tampereen yliopistossa 2008 ja 2009.

McLaren tunnetaan alansa tyylitaiturina, joka on teksteissään arvostellut saalistuskapitalismiksi kutsumaansa talous- ja yhteiskuntajärjestelmää, ja sille perustuvaa koulutusta sekä presidentti George W. Bushin johtaman Yhdysvaltain keskushallinnon sisä- ja ulkopolitiikkaa. Kriittisen opetuksensa ja tutkimuksensa johdosta McLaren on kiistelty hahmo kriittisen pedagogiikan ja erityisesti poliittisen oikeiston piirissä.

Teoksia

  • Cries from the Corridor, 1980
  • Life in Schools, 1985
  • Schooling as a Ritual Performance, 1988 (väit.)
  • Critical Pedagogy and Predatory Culture, 1995
  • Revolutionary Multiculturalism, 1997
  • Che Guevara, Paulo Freire, and the Pedagogy of Revolution, 2000
  • Teaching Against Global Capitalism and the New Imperialism, 2005
  • Red Seminars, 2005
  • Capitalists and Conquerors, 2005
  • Rage & Hope, 2006
  • Pedagogy and Praxis in the Age of Empire: Towards a New Humanism, 2007

Artikkeleita

  • Che Guevara, Paulo Freire, and the Politics of Hope: Reclaiming Critical Pedagogy - pdf[vanhentunut linkki]
  • George Bush, Apocalypse Sometime Soon, and the American Imperium - pdf[vanhentunut linkki]
  • The Dialectics of Terrorism: A Marxist Response to September 11 - part 1 & part 2[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

  • Peter McLaren, Kalifornian yliopisto[vanhentunut linkki]
  • McLarenin henkilökuvahaastattelu. Web Archive.
  • The "Dirty Thirty's" Peter McLaren Reflects on the Crisis of Academic Freedom MR Zine 6.4.2006.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Belgia
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Korea
  • Alankomaat
  • Puola
Muut
  • IdRef