Pelimoduuli
Pelimoduuli (myös: ROM-moduuli, moduuli, engl. ROM cartridge) on kotelon suojaama ROM-piirin ("read only memory") sisältävä muovipalikka, joka kytketään useimmiten pelikonsoliin tai tietokoneeseen. Niitä käytetään lähinnä videopelien lataamiseen, joskus myös muunlaisten tietokoneohjelmien käyttöön.
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/3/3f/Star_raider_cart.jpg/250px-Star_raider_cart.jpg)
Pelimoduulit syntyivät menetelmänä tukea vaihdettavia peliohjelmia sisäänrakennettujen pelien sijaan.[1] Tällöin kuluttajan ei tarvinnut ostaa kallista laitetta kuin kerran.[1] Pelimoduulit yleistyivät 2. sukupolven pelikonsoleissa. Myöhemmin pelit siirtyivät halvempiin tallennusvälineisiin kuten levykkeisiin ja optisiin levyihin kuten CD-ROM.
Moduuleissa on toisinaan myös paristovarmennettua SRAM-muistia, mikä mahdollistaa pelitilanteen säilyttämisen.[2] Eräissä tapauksissa moduuleissa on myös apusuorittimia kuten SNES-konsolin Super FX-moduuleissa tai erillisiä äänipiirejä, kuten joissakin MSX:n ja NES:in peleissä.
Varsinaista latausta tallennusmedialta RAM-muistiin ei välttämättä tarvita lainkaan vaan konsoli voi käyttää ROM-moduulilla olevaa ohjelmakoodia suoraan alkuperäisestä sijainnistaan riippuen laitteen teknisestä toteutuksesta. TI-99/4A-tietokoneissa pelimoduuli ei ollut kokonaisuudessaan suoraan järjestelmän väylällä ja moduulille tallennettua ohjelmaa ei voitu käyttää suoraan moduulilta.lähde?
Historiaa
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/3/34/Fairchild-Channel-F.jpg/250px-Fairchild-Channel-F.jpg)
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/1/11/N64-Console-Set.jpg/250px-N64-Console-Set.jpg)
Varhaisimmissa 1970-luvun pelikonsoleissa oli mukana vain sisäänrakennettuja pelejä logiikkapiireillä, jolloin laitteeseen ei saanut vaihdettua uusia pelejä.[1]
Vuonna 1976 Fairchild Channel F -pelikonsoli alkoi ensimmäisenä tukea vaihdettavia pelimoduuleita.[3][1]
Moduuliportteja on käytetty myös kolikkopelien järjestelmälevyissä. Pelilaitteiden lisäksi myös monissa 1980-luvulla julkaistuissa mikrotietokoneissa oli moduuliportit. Tällaisia tietokoneita olivat ainakin Commodore VIC-20, Commodore 64, MSX-standardin koneet, Atarin 8-bittiset koneet (400/800/XL/XE), Texas Instruments TI-99/4A sekä IBM PCjr. Kolikkopeleistä ROM-moduuleita hyödynsivät ainakin Capcomin CP System ja SNK:n Neo Geo.
Koska levykkeet ja C-kasetit olivat halvempia, olivat ne tietokonepeleissä yleisempiä, vaikka koneessa olisikin ollut portti ROM-moduuleille. Kuitenkin esimerkiksi Commodore 64:lle ja MSX:lle ilmestyi lopulta varsin merkittävä määrä pelejä moduulilla. IBM PCjr -tietokoneella joitain hyötyohjelmia, kuten taulukkolaskentaohjelma Lotus 1-2-3, myytiin sellaisessa muodossa, että osa ohjelmasta ladattiin moduulilta, osa levykkeeltä.[4][5]
Ensimmäinen CD-ROM-levyjä käyttänyt konsoli oli PC Enginen lisälaite, joka julkaistiin vuonna 1989. Ensimmäinen PlayStation (1994) ja Sega Saturn (1994) tekivät CD-ROM-levyistä lopullisesti pelikonsolien käytetyimmän tallennusvälineen. Nintendo 64 (1996) jatkoi kuitenkin vielä ROM-moduuleiden käyttöä, mitä pidettiin yhtenä syynä sen odotettua heikompaan menestykseen. Nintendo GameCube-konsolissa myös Nintendo siirtyi halvemman optisen median käyttöön.[6]
ROM-moduuleiden käyttö jatkui kauemmin kädessä pidettävien konsolien käsikonsolien puolella. Eräissä pelilaitteissa kuten Nintendo Switch, Nokia N-Gage ja PlayStation Vita aiemmat tekniikat on korvattu Flash-muistiin perustuvalla muistikorttitekniikalla.
Vanhoista konsoleista on julkaistu myös uusia "retroklassikko"-versioita, joissa on vaihtelevasti tukea alkuperäisille pelimoduuleille.[7]
Vertailu
Muihin pelimedioihin verrattuna pelimoduuli on nopeampi latautumaan, mutta tallennuskapasiteetti on pienempi verrattuna muihin vaihtoehtoihin.[8] C-kasetilla olleiden pelien latailua saattoi joutua odottamaan 20 minuuttia ja levykeaseman kanssa latausajat olivat muutamien minuuttien luokkaa, joten latausajan puute oli 1980-luvulla huomattava etu. Moduulit ovat myös huomattavasti luotettavampia kuin levykkeet, C-kasetit ja CD-levyt ja rikkoontuvat harvemmin.
Kuvia
- Commodore 64-tietokoneen Simon's BASIC ohjelmointikieli ROM-moduulilla.
-
- Sega Master Systemin pelimoduuleita.
- Nintendo 64:n pelimoduuli avattuna.
- Atarin 8-bittisiin tietokoneisiin sopiva Pac-man -pelimoduuli.
- Vertailu Nintendo 3DS:n vanhasta ja uudesta taaksepäin yhteensopivasta moduulista.
Luettelo moduulia käyttävistä laitteista
- NES/Famicom (myös kloonit kuten Terminator)
- SNES/Super Famicom
- Nintendo 64
- Game Boy
- Game Boy Color
- Game Boy Advance
- Nintendo DS
- Nintendo 3DS
- Nintendo Switch
- Pokémon mini
- Virtual Boy
- Neo Geo
- Neo Geo Pocket
- Neo Geo Pocket Color
- Neo Geo X
Hyötyohjelmat
Peliohjelmien lisäksi myös eräitä hyötyohjelmia kuten taulukkolaskentaohjelma Lotus 1-2-3 on myyty ROM-moduuleilla eräille alustoille.
Katso myös
Aiheesta muualla
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/4/4a/Commons-logo.svg/30px-Commons-logo.svg.png)
- Eri moduulityyppejä (englanniksi)
Lähteet
- ↑ a b c d Benj Edwards: The Untold Story Of The Invention Of The Game Cartridge Fast Company. Viitattu 4.4.2017.
- ↑ Mark Christian: Saved, But Not Forgotten tedium.co. 21.2.2019. Viitattu 14.1.2023. (englanniksi)
- ↑ Orland, Kyle: Obituary: Fairchild Channel F Creator Jerry Lawson Gamasutra. 11.5.2011. Viitattu 14.7.2011. (englanniksi)
- ↑ Shaun Nichols: IBM PCjr STRIPPED BARE: We tear down the machine Big Blue would rather you forgot 22.3.2014. The Register. Viitattu 11.4.2018.
- ↑ Donald B. Trivette: Lotus 1-2-3 For IBM PCjr heinäkuu 1985. Compute!. Viitattu 11.4.2018.
- ↑ Panasonic GameQ SL-GC10 GameCube+DVD Pelit. Viitattu 13.4.2017.
- ↑ Nintendo tuo 8-bittisen NES-klassikkokonsolin takaisin miniversiona HS.fi. Viitattu 13.4.2017.
- ↑ Cook, Karen. "Jr. Sneaks PC into Home", PC Magazine, 1984-03-06, p. 35. Luettu 2018-04-11.