Nicolae Stanciu

Nicolae Stanciu EM-karsintaottelussa maaliskuussa 2019.

Nicolae Claudiu Stanciu (s. 7. toukokuuta 1993) on romanialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkäävä keskikenttäpelaaja. Hän edustaa saudiarabialaista Damacia.[1]

Stanciu pelasi kotimaassaan vuoteen 2016 saakka, viimeiset kolme vuotta Steaua Bukarestissa. Seuraavat 1,5 vuotta hän edusti belgialaista Anderlechtia ja pelasi Belgian pääsarjassa 34 ottelua, joissa hän teki viisi maalia. Tammikuussa 2018 hän siirtyi tšekkiläisseura Sparta Prahaan, jossa hän vuoden aikana pelasi 31 liigaottelua ja teki kymmenen maalia. Kevätkauden 2019 hän edusti saudiarabialaista Al-Ahlia mutta palasi kesällä 2019 Tšekkiin ja tällä kertaa Slavia Prahaan, jossa hän pelasi vajaan kolmen vuoden aikana 77 liigaottelua ja teki niissä 19 maalia. Hän edusti maaliskuusta 2022 syyskuuhun 2023 kiinalaista Wuhan Three Townsia. Hän siirtyi syyskuussa saudiarabialaiseen Damaciin.[1]

Stanciu pelasi Romanian maajoukkueessa ensimmäisen kerran helmikuussa 2013 ystävyysottelussa Puolaa vastaan. Romania ei kuitenkaan laske ottelua viralliseksi maaotteluksi.[2] Seuraavan kerran Stanciu pääsi A-maajoukkueen mukaan vuonna 2016, jolloin hän pelasi myös EM-kilpailuissa kaksi ottelua. Hän on huhtikuun 2024 loppuun mennessä pelannut 68 virallista maaottelua ja tehnyt niissä 14 maalia. Vuonna 2023 pelatuissa EM-karsinnoissa hän oli joukkueen kapteeni.[1]

Lähteet

  1. a b c Nicolae Stanciu Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
  2. Stokkermans, Karel: Nicolae (Nicușor) Stanciu - International Appearances 21.1.2024. RSSSF. Viitattu 19.5.2024. (englanniksi)


Romanian joukkue – Jalkapallon EM-kilpailut 2016

1 Pantilimon | 2 Mățel | 3 Raț | 4 Moți | 5 Hoban | 6 Chiricheș | 7 Chipciu | 8 Pintilii | 9 Alibec | 10 Stanciu | 11 Torje | 12 Tătărușanu | 13 Keșerü | 14 Andone | 15 Găman | 16 Filip | 17 Sânmărtean | 18 Prepeliță | 19 Stancu | 20 Popa | 21 Grigore | 22 Săpunaru | 23 Lung | Valmentaja Iordănescu

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.