Monta Bell

Monta Bell
Henkilötiedot
Syntynyt5. helmikuuta 1891
Kuollut4. helmikuuta 1958 (66 vuotta)
Ammatti elokuvaohjaaja, -tuottaja ja -leikkaaja
Puoliso Betty Lawford
Ohjaaja
Aktiivisena 1923–1945
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Monta Bell (5. helmikuuta 1891 – 4. helmikuuta 1958) oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -tuottaja ja -leikkaaja.

Bell oli alkujaan toimittaja, joka kuitenkin pyrki näyttelijäksi 1920-luvulla. Hänen ainoa roolinsa oli Charles Chaplinin elokuvassa Susi lammasten vaatteissa. Bell jatkoi tämän jälkeen yhteistyötä Chaplinin kanssa leikkaajana ja apulaisohjaajana. Hän siirtyi itsekin ohjaajaksi, ja ohjasi muun muassa Greta Garbon ensimmäisen Yhdysvalloissa tehdyn elokuvan Pyörremyrskyn.[1]

Bellistä tuli 1920-luvun lopulla Paramountin Astorian äänistudion tuotantojohtaja. Hän tuotti siellä useita varhaisimmista äänielokuvista, kuten Rouben Mamoulianin Applausen ja Marxin veljesten Kookospähkinöitä. Bellin omat ohjaustyöt 1930-luvulla olivat komedioita, kuten Worst Woman in Paris?, tai melodraamoja, kuten Tunisin yö. Hän siirtyi 1930-luvun puolivälissä pääaikaiseksi tuottajaksi, vaikkakin ohjasi vuonna 1945 vielä viimeisenä elokuvatyönään China’s Little Devilsin.[1]

Lähteet

  1. a b Erickson, Hal: Monta Bell: Biography Allmovie. Rovi Corp. Viitattu 27.7.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Monta Bell Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
  • Monta Bell Elonetissä.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Yhdysvallat
Henkilöt
  • Elonet
Muut
  • SNAC