Kirkkonummen nuorisovaltuusto

Kirkkonummen nuorisovaltuusto
Kirkkonummen vaakuna
Kirkkonummen vaakuna
Perustettu 2017
Puheenjohtaja Eelis Ojala
Varapuheenjohtajat

Mette Heinonen 1. vpj.

Oskari Pikkarainen 2. vpj.
Sihteeri Onni Virtanen
Jäseniä 13
Viimeisimmät vaalit 12.-16.11.2019
Kotisivut
Infobox OK

Kirkkonummen nuorisovaltuusto on 13 jäsenestä koostuva puoluepoliittisesti sitoutumaton vaikuttajatoimielin Kirkkonummella. Nuorisovaltuusto edustaa kunnan nuoria Kirkkonummen kunnallispolitiikassa ja päätöksenteossa.[1]

Kirkkonummen nuorisovaltuusto kokoontuu kerran kuussa. Lisäksi nuorisovaltuustolla on edustajansa kunnanvaltuuston kokouksissa, sivistys- ja vapaa-aikalautakunnassa, suomenkielisessä varhaiskasvatus -ja opetuslautakunnassa, ruotsinkielisessä varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnassa sekä yhdyskuntatekniikan lautakunnassa. Vaalikelpoisuus nuorisovaltuustovaaleissa on kaikilla vaalivuonna 13-18 vuotta täyttäneillä kirkkonummelaisilla nuorilla. Vaalit toimitetaan kahden vuoden välein kouluvaaleina.[2]

Puheenjohtajisto

Kirkkonummen nuorisovaltuuston toimintaa koordinoi sen puheenjohtajisto. Puheenjohtajistoon kuuluvat puheenjohtaja, sihteeri sekä kaksi varapuheenjohtajaa. Nuorisovaltuuston puheenjohtajana kaudella 2020-2021 toimii Eelis Ojala, sihteerinä toimii Onni Virtanen ja varapuheenjohtajina toimivat Mette Heinonen ja Oskari Pikkarainen.[3]

Jäsenet kaudella 2020-2021

  • Gustafsson Noel, s. 2005, Winellska skolan
  • Haapala Reeta, s. 2006, Nissnikun koulu
  • Hagelberg Ville, s. 2003, Porkkalan lukio
  • Heinonen Mette, s. 2005, Kirkkoharjun koulu, 1. varapuheenjohtaja
  • Höglund Daniel, s. 2004, Papinmäen koulu
  • Levonius Justus, s. 2004, Winellska skolan
  • Ojala Eelis, s. 2004, Veikkolan koulu, puheenjohtaja
  • Olli Akseli, s. 2006, Nissnikun koulu
  • Paajes Emil, s. 2004, Winellska skolan
  • Pikkarainen Oskari, s. 2003, ei koulussa Kirkkonummella, 2. varapuheenjohtaja
  • Salo Aaro, s. 2006, Kirkkoharjun koulu
  • Virtanen Onni, s. 2003, Porkkalan lukio, sihteeri
  • Xhafa Albatrit, s. 2005, Kirkkoharjun koulu[4]
Nuorisovaltuuston edustajat kunnanvaltuustossa ja lautakunnissa kaudelle 2020-2021[5]
kunnanvaltuusto ja Lautakunnat Edustaja Varaedustaja
Kunnanvaltuusto Vivi Lehtonen ei vara edustajaa
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Mette Heinon Onni Virtanen
Suomen kielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Oskari Pikkarainen Reetta Haapala
Ruotsin kielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Justus Levonius Noel Gustafsson
Yhdyskuntatekniikan lautakunta Eelis Ojala Albarit Xhafa

Lähteet:

  1. https://www.kirkkonummi.fi/nuorisovaltuusto-1 (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. https://www.kyrkslatt.fi/library/files/5a8d1be2c9105813cc0007e1/KH_020517_liite_18_nuorisovaltuuston_toimintas__nt_.pdf[vanhentunut linkki]
  3. johanna.wendelin: Muutoksia nuorisovaltuustossa www.kirkkonummi.fi. Arkistoitu 16.8.2022. Viitattu 10.10.2020.
  4. johanna.wendelin: Kirkkonummen nuorisovaltuustoon valittiin 13 jäsentä kaudelle 2020-2021 www.kirkkonummi.fi. Arkistoitu 6.8.2020. Viitattu 10.10.2020.
  5. Uusi nuorisovaltuusto järjestäytyi www.kirkkonummensanomat.fi. Viitattu 30.3.2021.