Ian Watkins

Watkins esiintymässä Lostprophetsin kanssa Leedsissä 2007

Ian David Karslake Watkins ( s. 30. heinäkuuta 1977 Pontypridd, Wales) on walesilainen entinen muusikko, joka oli vaihtoehtorockia soittaneen Lostprophets-yhtyeen perustaja ja laulaja.

Joulukuussa 2008 Watkinsia vastaan nostettiin syytteet lapsi- ja eläinpornon hallussapidosta sekä lapsen raiskauksen suunnittelusta. Syytteiden ja oikeuskäsittelyn vuoksi Lostprophets lopetti toimintansa.[1] Marraskuussa 2013 Watkins myönsi syytteet[2] ja joulukuussa hänet tuomittiin 35 vuoden vankeusrangaistukseen.[3]

Watkinsista oli tehty poliisille jo neljä vuotta ennen kiinnijäämistään ilmoituksia pedofilian harjoittamisesta, mutta poliisi ei noteerannut ilmoituksia.[4]

Watkins hyväksikäytti lapsia yhdessä näiden äitien kanssa. Watkins oli lähettänyt yhdelle naiselle tekstiviestin "Jos sinä kuulut minulle, niin vauvasikin kuuluu."[5] Watkins kommentoi tuomion saatuaan, että hänen seksuaalirikoksensa olivat mega lolz.[6]

Elokuussa 2023 kolme vankia pahoinpiteli Watkinsia Wakefieldin vankilassa kuuden tunnin ajan muun muuassa puukottamalla tätä kaulaan, ennen kuin vartijat tulivat väliin. Watkins sai ensihoitoa ambulanssissa, mutta asiantuntijoiden mukaan on ihme, jos hän säilyy elossa.[7]

Lähteet

  1. Laulajan lapsiseksisyytöksissä ryvettynyt walesilaisbändi Lostprophets lopettaa Rumba.fi. 1.10.2013. Viitattu 19.12.2013.
  2. Lostprophets-laulaja tunnusti syyllistyneensä lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön sekä raiskausyritykseen Rumba.fi. 26.11.2013. Viitattu 19.12.2013.
  3. Lostprophets' Ian Watkins sentenced to 35 years over child sex offences BBC News. 18.12.2013. Viitattu 19.12.2013. (englanniksi)
  4. Brittilaulaja käytti lapsia hyväksi - tuore raportti paljastaa: poliisilla oli mahdollisuus pysäyttää jo vuosia aiemmin iltalehti.fi. Viitattu 25.8.2017.
  5. http://www.bbc.com/news/uk-wales-25108439
  6. http://www.theguardian.com/uk-news/2013/dec/18/ian-watkins-transcript
  7. https://news.sky.com/story/ian-watkins-disgraced-lostprophets-frontman-and-convicted-paedophile-stabbed-in-prison-12934607
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Taiteenala
  • MusicBrainz
Muut
  • Europeana
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.