Huhtakeskus

Huhtakeskuksen ostoskeskus.

Huhtakeskus on nimi pienalueelle ja siellä sijaitsevalle ostoskeskukselle Huhtasuon kaupunginosassa Jyväskylässä. Huhtakeskus suunniteltiin olemaan sitä ympäröivien asuinalueiden palvelukeskus.[1]

Huhtakeskuksen ostoskeskus

Ostoskeskuksen erilliset rakennusosat on yhdistetty toisiinsa katetuilla käytävillä.

Huhtakeskus on alueella sijaitsevan ostoskeskuksen ja julkisten palveluiden palvelukeskittymän nimi.[2] Sen palveluita ovat muun muassa Sale,[3] pub,[4] apteekki, kirjasto ja terveysasema.[5] Huhtakeskuksella sijaitsee myös kohtaamispaikka Huhtasuon Kylätoimisto.[6]

Huhtakeskuksen ostoskeskus koostuu yhdeksästä eri rakennuksesta, joista ensimmäiset rakennettiin vuonna 1979.[2][1] Arkkitehtuuritoimisto Anna-Maija ja Martti I. Jaatinen toimi ostoskeskuksen arkkitehtuurin suunnittelijoina.[1] Huhtakeskuksen ostoskeskuksen laajennusosa valmistui vuonna 1988.[1]

Huhtakeskuksen pienalue

Pienalueen länsiosassa on 1980–1990-lukujen aikana rakennettu kerrostalokortteli.[7] Pienalueella on myös 2000-luvun ensikymmenellä rakennettuja kerrostaloja sekä 2010-luvulla rakennettu ikääntyneille suunnattu kerrostalo.[7][8] Pienalueen itäosassa sijaitsevan entisen Kangasvuoren sairaalan ympäristöön alettiin rakentamaan uusia asuintaloja 2020-luvun taitteessa.[7][9]

Alueella ostoskeskuksen lisäksi olevia palveluita ovat muun muassa palvelutalo ja Huhtasuon yhtenäiskoulu. Alueelle rakennettiin myös Huhtasuon kirkko, joka on sittemmin lopettanut toimintansa.[10][5][2]

Kuvia

  • Alueen 1990-luvulla rakennettuja kerrostaloja.
    Alueen 1990-luvulla rakennettuja kerrostaloja.
  • Huhtasuon kirkko
    Huhtasuon kirkko
  • Huhtasuon terveysasema
    Huhtasuon terveysasema
  • Huhtasuon yhtenäiskoulu
    Huhtasuon yhtenäiskoulu
  • 2002 rakennettuja kerrostaloja.
    2002 rakennettuja kerrostaloja.

Lähteet

  1. a b c d Tyvelä, Hanna (2016): 1970-luvun lähiökeskusta rakennettuna kulttuuriympäristönä : kompaktikaupunki Jyväskylän Huhtasuolla. Pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201606273355
  2. a b c Ostari 2.0 - Huhtakeskuksen kehittämisanalyysi. Jyväskylän kaupunki, yhdyskuntapalvelut. 12.2.2009.
  3. Sale Huhtasuo - Keskimaa.fi www.s-kanava.fi. Arkistoitu 5.9.2017. Viitattu 5.9.2017.
  4. Ravintola ja pub Jyväskylä | Tervetuloa viihtymään! www.ravintolavemmelsaari.fi. Arkistoitu 1.10.2017. Viitattu 5.9.2017.
  5. a b Jyväskylän karttapalvelu kartta.jkl.fi. Arkistoitu 22.11.2020. Viitattu 5.9.2017.
  6. Kaikille avoin kohtaamispaikka Huhtasuon kylätoimisto. Viitattu 21.7.2023.
  7. a b c Jyväskylän karttapalvelu: Rakennustiedot. (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. Huhtasuon senioritalon kakkosvaihe käyntiin - Varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso Varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso. 27.3.2014. Viitattu 21.2.2018.
  9. Kangasvuoren entisen sairaalan alueelle suunnitellaan uutta asuinaluetta lähes 800:lle Keskisuomalainen. 9.2.2019. Viitattu 22.7.2023.
  10. Jyväskylän kaupunki: Huhtasuon palvelutalo www.jyvaskyla.fi. Arkistoitu 5.9.2017. Viitattu 5.9.2017.
01 Kantakaupunki

1. Keskusta (Kirkkopuisto) · 2. Harju · 3. Puistola (Aren aukio; Tourujoki) · 4. Lutakko · 5. Mattilanpelto · 6. Mäki-Matti (Hippos; Rautpohja)  · 9. Kukkumäki · 11. Nisula (Viitaniemi) · 12. Taulumäki · 14. Tourula (Kangas) · 29. Mannila

02 Kypärämäki-Kortepohja

7. Kypärämäki (Köhniö) · 8. Savela · 17. Kortepohja (Haukkala; Kortesuo; Laajavuori; Ylioppilaskylä)

03 Lohikoski-Seppälänkangas

13. Lohikoski (Holsti; Kyyhkysenmäki; Lahjaharju; Paloniemi) · 19. Seppälänkangas (Heinälampi) · 48. Tyyppälä · 64. Ankeriasjärvi

04 Huhtasuo

15. Kangasvuori (Pupuhuhta; Rasinrinne; Seppälä) · 20. Huhtasuo (Huhtakeskus; Kangaslampi; Sulku)

05 Kuokkala

22. Ristonmaa · 23. Kuokkala (Ainolanranta; Kekkola; Pohjanlampi; Tikka) · 24. Kuokkalanpelto · 25. Ristikivi · 26. Nenäinniemi · 27. Hämeenlahti (Samulinniemi)

06 Keltinmäki-Myllyjärvi

18. Keltinmäki (Keltinkeskus; Mustalampi; Myllyjärvi; Mäyrämäki; Ylä-Myllyjärvi) · 35. Taka-Keljo · 36. Hanhiperä · 37. Valkeamäki

07 Keljo

10. Keljo (Keljonkeskus; Tarhamäki; Valkola) · 21. Keljonkangas (Sarvivuori) · 28. Sääksvuori · 30. Etelä-Keljo

08 Halssila

16. Halssila (Aittorinne; Kivistö; Tuohimutka)

09 Säynätsalo

31. Säynätsalo · 32. Lehtisaari · 33. Muuratsalo (Haikka) · 34. Kinkovuori

10 Tikkakoski-Nyrölä

58. Nyrölä · 60. Kuikka · 61. Tikka-Mannila · 62. Tikkakoski · 63. Kuukanpää

11 Palokka-Puuppola

41. Palokka · 42. Mannisenmäki · 43. Rippalanmäki · 44. Haukkamäki · 45. Kirri · 46. Heikkilä · 47. Pappilanvuori · 49. Hiekkapohja · 50. Matinmäki · 51. Jylhänperä · 52. Puuppola · 53. Saarenmaa · 57. Vertaala

12 Vaajakoski-Jyskä

65. Sulunperä · 66. Jyskä · 67. Väinölä · 68. Haapaniemi · 69. Vaajakoski (Wessmanninmäki) · 70. Kaunisharju · 71. Tölskä · 72. Kanavuori · 73. Hupeli (Kairahta) · 74. Laajaranta (Vuoritsalo) · 75. Oravasaari · 76. Pohjola · 77. Pitkäjärvi · 78. Leppälahti · 79. Mehtovuori

13 Kuohu-Vesanka

38. Ruoke · 54. Vesanka (Perälä) · 55. Kuohu · 56. Varsalanperä

14 Korpilahti

80. Kirkonmäki · 81. Ikolanmäki · 82. Iloniemi · 83. Kemppaisenmäki · 84. Kotamäki · 85. Tähtiniemi · 86. Korpiaho-Heinosniemi · 87. Tikkala (Moksi; Sarvenperä; Tikkala) · 88. Hirvimäki-Puolakka (Saakoski) · 89. Vespuoli (Oittila; Putkilahti)

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Huhtakeskus.