Henning Christophersen

Henning Christophersen

Henning Christophersen (8. marraskuuta 1939 Kööpenhamina – 31. joulukuuta 2016 Bryssel, Belgia[1]) oli tanskalainen poliitikko. Hän oli kansankäräjien parlamentaarikko 1971–1984, oikeistoliberaalisen Venstren puoluejohtaja 1978–1984, Tanskan ulkoministeri 1978–1979 sekä valtiovarainministeri ja varapääministeri 1982–1984. Sen jälkeen hän toimi EU-komissaarina ja komission varapuheenjohtajana 1985–1995 Jacques Delorsin alaisuudessa ja vastasi talous- ja valuuttakysymyksistä. Myöhemmin hän toimi konsulttina.[2] Hän oli Kreab-viestintätoimiston osakas ja tunnettu hallitustyöskentelystään monissa yrityksissä.[3]

EU-komissaarina Henning Christophersen oli kymmenen Itämeren ympärysvaltion ulkoministerin kanssa perustamassa Itämeren valtioiden neuvostoa vuonna 1991.[3] Christophersen muistetaan myös monien suomalaispoliitikkojen opastajana Suomen EU-jäsenyysneuvottelujen ja jäsenyyden alkutaipaleen vuosina.[2]

Uran alku

Christophersen valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi vuonna 1965 ja toimi pienyritysten etujärjestön Håndværksrådetin talousosaston johtajana. 1970-luvun alussa hän toimi muun muassa koulunjohtajana ja eräiden sanomalehtien talouspäällikkönä. Vuonna 1971 hänet valittiin kansankäräjäedustajaksi, mistä alkoi hänen poliittinen uransa.[3]

Lähteet

  1. Venstre-legenden Henning Christophersen er død Fyens.dk. 1.1.2017. Viitattu 1.1.2017. (tanskaksi)
  2. a b Kivistö, Tapio: Leppoisa ammattilainen, Taloussanomat 6.12.1997. Viitattu 24.1.2016.
  3. a b c Henning Christophersen, Den Store Danske, Gyldendal. Viitattu 24.1.2016.
  • n
  • k
  • m
Delorsin I komissio (1985–1988)
Frans Andriessen2 • António Cardoso e Cunha • Claude Cheysson • Henning Christophersen2 • Stanley Clinton Davis • Arthur Cockfield2 • Willy De Clercq • Jacques Delors1 • Manuel Marin2 • Abel Matutes • Nicolas Mosar • Karl-Heinz Narjes2 • Lorenzo Natali2 • Alois Pfeiffer • Carlo Ripa di Meana • Peter Schmidhuber • Peter Sutherland • Grigoris Varfis
1 = Puheenjohtaja. 2 = Varapuheenjohtaja.
  • n
  • k
  • m
Delorsin II komissio (1988–1992)
Frans Andriessen2 • Martin Bangemann2 • Leon Brittan2 • Antonio Cardoso e Cunha • Henning Christophersen2Jacques Delors1 • Jean Dondelinger • Ray MacSharry • Manuel Marin2 • Abel Matutes • Karel Van Miert • Bruce Millan • Filippo Maria Pandolfi2 • Vasso Papandreou • Carlo Ripa di Meana • Peter Schmidhuber • Christiane Scrivener
1 = Puheenjohtaja. 2 = Varapuheenjohtaja.
  • n
  • k
  • m
Delorsin III komissio (1993–1994)
  • Martin Bangemann2
  • Leon Brittan2
  • Hans van den Broek
  • Henning Christophersen2
  • João de Deus Pinheiro
  • Jacques Delors1
  • Pádraig Flynn
  • Manuel Marin2
  • Abel Matutes
  • Bruce Millan
  • Marcelino Oreja
  • Ioannis Paleokrassas
  • Karel Van Miert2
  • Antonio Ruberti2
  • Christiane Scrivener
  • Peter Schmidhuber
  • René Steichen
  • Raniero Vanni d'Archirafi
1 = Puheenjohtaja. 2 = Varapuheenjohtaja.
  • n
  • k
  • m
Venstre
Puheenjohtajat
Jäsenliitot
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Henning Christophersen
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Saksa
  • Yhdysvallat
Muut
  • IdRef