Bi Kidude

Bi Kidude esiintymässä vuonna 2007.

Bi Kidude (k. 17. huhtikuuta 2013)[1] oli tansanialainen maailmanmusiikin esittäjä ja taarab-musiikin tunnetuimpia nimiä.

Kidude, oikealta nimeltään Fatma binti Baraka[1], syntyi seitsenlapsiseen perheeseen sansibarilaisessa kylässä. Hän aloitti esiintymisen 1920-luvulla ja joutui 13-vuotiaana pakenemaan kotisaareltaan pakkoavioliittoa. Hän esiintyi myöhemmällä urallaan myös ulkomailla ja sai kansainvälistä menestystä sooloalbumillaan Zanzibar.

Bi Kidudelle myönnettiin vuonna 2005 arvostettu WOMEX-palkinto elinikäisistä saavutuksista maailmanmusiikin alalla. Hänen elämästään on tehty dokumenttielokuva As Old as My Tongue: The Myth and Life of Bi Kidude (2006).

Ikä

Kiduden tarkkaa syntymäaikaa ei tiedetä, mutta hänen uskotaan ennättäneen yli 90 vuoden ikään. Kidude oli eittämättä iäkkäimpiä yhä esiintyviä muusikoita; äärimmäisillään hän väitti olleensa jo 113-vuotias, mutta hänestä kertovan dokumenttielokuvan tekijät olettivat naisen olevan korkeintaan 97-vuotias.[2]

Lähteet

  1. a b Mwimbaji Bi Kidude aaga Dunia Zanzibar 17.1.2013. BBC. Viitattu 31.1.2014. (swahiliksi)
  2. http://origin-www.britishcouncil.org/sr/print-page?id=763092 [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

  • Hamada, Rachel: Lover of life Mambo Magazine. 17.4.2013. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Yhdysvallat
  • Alankomaat
Taiteenala
  • MusicBrainz
Muut
  • Europeana
  • IdRef
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.